Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiö


Säätiön toiminta

1930-luvulla Suomalais-ugrilaisen kulttuurirahaston säätiön toiminta oli varsin hiljaista, niin että ennen sotia sen vuosittaisten hallituksen kokousten pöytäkirjoissa on oikeastaan vain kaksi varsinaista päätöspykälää. Niissä mainitut asiat olivat sittemmin kulttuuritoimikunnan keskeisiä toimintasuuntia.  Ensinnäkin ehdotettiin (säätiön hallituksen puheenjohtajan Matti Pesonen ehdotus 14.4.1932) käsiteltäväksi, olisiko mahdollista, että jonkin valtion edustaja ottaisi Kansainliitossa sopivassa tilaisuudessa ja sopivalla tavalla tiedusteltavaksi, voitaisiinko vaikuttaa siihen, että avautuisi mahdollisuuksia kulttuuriyhteyteen Venäjällä asuvien heimolaisten kanssa. Edelleen ehdotettiin (Yrjö Loimarannan ehdotus), että keskusteltaisiin siitä, voitaisiinko kulttuurikongressien estyessä kulttuuriyhteyksiä ylläpitää siten, että lähetettäisiin tunnettuja esitelmien pitäjiä luennoimaan sukukansojen kokous- ja juhlatilaisuuksissa.

Sotien jälkeen säätiö oli pitkään ainoa sellainen organisaatio, jolla oli aiemmin heimotyöksi sanottua toimintaa.

V. 1950 kulttuurirahaston säätiön hallitus päätti ostaa säätiölle edellisinä vuosina ulkomailla ilmestynyttä arvokasta virolaista kirjallisuutta ja sijoittaa sen sitten yliopiston virolaisen laitoksen kirjastoon, kun laitos ei varojen puutteessa ollut voinut sitä kirjastoonsa hankkia.

Helmikuussa 1951 tohtori Lauri Hakulinen esitti ajatuksen, että säätiö mahdollisesti voisi avustaa niitä suomalaista kielitiedettä lukevia ylioppilaita, jotka joutuvat lukemaan viron kieltä ja haluaisivat parantaa kielitaitoaan käytännöllisen harjoituksen avulla opiskelemalla jonkin aikaa Ruotsissa sikäläisten virolaisten perheittein  keskuudessa. Säätiön hallitus päätti mainitun ehdotuksen pohjalta myöntää tähän tarkoitukseen viisi 10.000 markan suuruista stipendiä. Tästä stipendiaattitoiminnasta tulikin sitten säätiölle vuosia kestänyt työsarka. Ainakin 1960-luvulla harjoittelupaikkana oli virolaislasten kesäkoti Arholmassa. Säätiön tuen turvin sai yli 50 ylioppilasta käytännön viron oppia Ruotsissa 11 vuoden aikana.

Vuodesta 1964 lähtien olivat mahdollisia matkat myös Viroon, ja säätiö tuki näille matkoille menijöitä. 1970-luvulla säätiö avusti 20–30 hengen suuruisten opiskelijaretkikuntien matkoja Viroon.

70-luvun lopusta lähtien on myönnetty tutkijoille matkastipendejä myös Petroskoihin. Samaten myönnettiin stipendejä tutkijoiden ja taiteilijoiden Unkarin-matkaan.

Esimerkkejä säätiön muusta toiminnasta:
  • V. 1952 avustettiin Ruotsissa pakolaisena asuvaa virolaisprofessoria suomenkielisen tieteellisen kirjallisuuden hankkimisessa ja myönnettiin stipendi niin ikään Ruotsissa asuvalle virolaistohtorille apuraha suomalais-ugrilaisiin kansoihin kohdistuvaan uskontotieteelliseen tutkimukseen;
  • V. 1953 myönnettiin stipendi ruotsinvirolaiselle ylioppilaalle suomen kielen opiskeluun Helsingin yliopistossa;
  • V. 1954 ja -55 annettiin ruotsinvirolaiselle pakolaiselle stipendi kansatieteellisen väitöskirjan tekoon.
  • V. 1965 annettiin Unkariin lähteville, unkarin kieltä opiskeleville kolme stipendiä.
Myöhemminkin on jaettu apurahoja tutkimusten tekoon, julkaisutoimintaan ja kongressi- ja opintomatkoihin sekä Antti Sovijärven nimikkorahastosta apurahoja eri yhteisöille.

Säätiön varat muodostuvat saaduista lahjoituksista. Säätiöön voidaan perustaa nimikkorahastoja, joille säätiön hallitus vahvistaa ohjesäännöt.

 

24.2.2014

Ylös